J0htava 0rava (15.12.2016 12:32:26) -- Politiikka yleinen

YLE:n ongelmat tiivistetysti:

1. Toimittajien oma poliittinen suuntautuminen paistaa kaikesta läpi tolkuttoman selvästi. Uutisointi on vihervasemmistolaista ääriliberaalia politiikkaa kannattavaa ja oikeistolaista ajattelua demonisoivaa. Objektiivisuus on hyvin kaukana YLE:n toiminnasta ja uutisoinnista.

2. YLE:n toiminta-ajatukseen on leivottu sisään monikulttuurisuuden tukeminen. Monikulttuurisuus tarkoittaa käytännössä islamille alistumista ja islamin kannattajien invaasion tukemista, mikä on todettu kaikkialla Euroopassa erittäin vahingolliseksi politiikaksi.

3. YLE:n televisio-ohjelmissa pääsääntöisesti järjestetään 4 vastaan 1-asetelmia, jossa joukko vihervasemmistolaisia toimittajia yrittää kilpaa lytätä "natsiksi" leimaamansa kanssakeskustelijan. Ruber Stillerin aivottomat ohjelmat hyvä esimerkki tästä.

4. YLE:n valtava mustamaalauskampanja Donald Trumpia vastaan ennen ja vaalien jälkeen on tehnyt erittäin pahaa vahinkoa Suomen ulkopoliittisille suhteille. Tämä mustamaalaus pitää välittömästi lopettaa etenkin, jos se pääsääntöisesti kumpuaa toimittajien omista poliittisista antipatioista.

5. Pitkälle kohdasta 1. ja 2. johtuen YLE sensuroi pääsääntöisesti useimmat rikollisuuteen liittyvät uutiset, joissa tekijänä on joku vasemmistoanarkisti, turvapaikanhakija tai maahanmuuttaja. Vaihtoehtoisesti uutiset sensuroidaan niin pahasti, että tuloksena on tyhjänpäiväisiä uutisia tyyliin "Mies aiheutti toiselle ihmiselle tuskaa jossain päin Suomea".

6. YLE:n kyky kuunnella asiakkaita on lähellä nollaa. Tämä johtuu pitkälle verorahoitteisuudesta. Jos YLE olisi yksityinen yritys, se olisi mennyt konkurssiin jo vuosia sitten. Yksityisten yritysten menestyminen riippuu siitä, kuinka paljon arvoa ne voivat tuottaa asiakkailleen ja kuinka tehokkaasti & nopeasti. YLE:n kohdalla arvon tuotto on pohjalukemissa ja kohderyhmä on erittäin marginaalinen osa kansasta. Kysykääpä välillä kansalta mitä he haluavat ja mitä he eivät halua. Muokatkaa toimintaanne sen mukaan.

7. YLE:n päätoimittaja on ohjeistanut useaan otteeseen että "kansanedustajat pitää jättää rauhaan". Edustuksellisen demokratian, sananvapauden ja laillisuuden kannalta tämä on äärimmäisen vaarallinen vaatimus. On jo nyt tiedossa, että useat poliitikot ovat todella härskisti väärinkäyttäneet asemaansa mm. osallistumalla vastaanottokeskuksia pyörittävien yritysten toimintaan samalla, kun ovat itse jäävisti myöntämässä lisärahaa maahanmuuton kustannuksiin. Korruptio ja väärinkäytökset rehottavat ja ne pitää tuoda julkisuuteen, jotta niihin voidaan puuttua. Muuten tuloksena on kaaos.

[ Kirjaudu sisään ]