MoreLiver (1.2.2017 1:53:18) -- USA

Nostan tämän alta - miksi Eurooppa "pelkää" Trumpia:

1) USA:n virallinen linja on, että Saksa hyötyy kohtuuttomasti euroalueeseen kuuluessaan Saksan talouskunnolle liian heikosta valuuttakurssista. Saksan vaihtotaseen ylijäämä ylittää euroalueen itselleen asettamat maakohtaiset ylijäämärajoitteet jo ties kuinka monennetta vuotta, ja oikeastaan sääntöjen puitteissa Saksaa olisi pitänyt jo sakottaa. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Trumpin talouspoliittinen ohjelma ja tuoreet linjaukset nimittävät siis Saksaa de facto "valuuttamanipulaattoriksi". Mikäli nimittämisestä siirrytään toteamukseen, USA:n hallinnolle avautuu oikeus vastata kauppapoliittisin ja muinkin toimenpitein.

2) USA on todennut toistaiseksi epävirallisesti, että EU on heikko, ei pysty huolehtimaan omasta puolustuksestaan ja että Saksan ajama politiikka siirtolaiskriisin alussa oli väärää. Nämä kaikki ovat tabuja

3) USA on tervehtinyt rohkaisevasti brittejä EU-erosta päättämisen jälkeen.

4) USA miettii Venäjän talouspakotteiden höllentämistä ja suhteiden lämmittämistä Obaman-kauden jälkeen

5) USA:n "loppu terrorismille" käytännössä tulee jatkossa tarkoittamaan sitä, että Eurooppaan suhtaudutaan vähemmän ymmärtäväisesti. Eurooppaa pidetään liian heikkona terrorismin torjuntaan, ja vielä oikein hyvin muistetaan, että 911-iskijät vetelehtivät Saksassa. Todennäköisesti Euroopassa ei olisi saatu juuri mitään aikaiseksi terrorin vastaisessa sodassa ilman USA:n tiedustelutietoja ja -osaamista.


Eli Trumpin hallinto ei erityisemmin kunnioita EU-osaamista ja -tekemistä, eikä näe, että mantereella on johtajuutta tehdä juuri mitään oikein, eikä näe, että Venäjä-politiikkakaan johtaa yhtään mihinkään.

Käytännössä Trumpin tiimi on sanonut EU:lle ja kansallisille mainstream-poliitikoille "you are fired".


[ Kirjaudu sisään ]